Olen kuulemma humanisti

Yksi moskovalaistaustainen suomalainen uimahallikaverini tuumasi, että Moskovaan täytyisi lännen tuella lähettää silmittömästi vaan ballistisia ohjuksia vastineena Kiovan pommituksiin. Ilmaisin, että viattomien moskovalaissiviilien ei tarvitsisi niitä niskaansa ottaa. Hän tuumasi, että olenkin humanisti. Totesin, että hän on myös jäävi ottamaan asiaan kantaa eri tavalla, kuin minä. Harrastin vuosikausia yliopistojen välistä väittelyä tuomarin roolissa suurissakin turnauksissa vapaaehtoisena. Vuodet 2013–2018 olivat niitä vuosia, jolloin yleensä lentomatkustelin fossiilisilla ja valtaosaksi vapaaehtoishommissa, kuten brittidebatissa. Yksi asia, mitä opin, oli, että raati saattoi olla joskus suhteettoman ankara omille alumneilleen päätöksenteossa. Eli, jos tuomari halusi kiillottaa kilpeään, hän saattoi haukkua oman maan väittelijät lyttyyn, koska ensiarvio ihmisillä saattaisi olla, että tuomari on päästämässä oman maan, tai muun sidosryhmän edustajat mielellään jatkoon. Pyrin olemaan tasapuolisen hankala kaikille. Hauska tilanne oli kerran, kun debatin jälkeisessä raatimietinnössä argumentoin sen puolesta, että virolaisparin pitäisi päästä jatkoon, kun taas virolaistuomari argumentoi, että suomalaisparin tulisi päästä jatkoon. Taisi tuo suomalaispari edetä kuitenkin. Toisessa keississä osana samaa turnausta puolsin noita suomalaisia, eli ei siinä suurempaa jääviyttä tainnut osiltani olla. Debattituomaroinnissa A ja O on muistiinpanojen kirjoittaminen ja niiden vertailu. Yleistietämys maailman menosta sekä erilaisten jääviyksien huomiointi ovat myös suuri plussa. Selvästikään minun ei tällaisena ADHD:na ollut mahdollisuuksia edetä väittelijänä kiivasluonteissa harrastuksessa, kun teen vilpittömiä olkinukkeja/sivuraiteita tuon tuosta ulosannissani jo muutenkin. Lisäksi en tunne yhtään menestynyttä ja täysin rehellistä väittelijää ainakaan kotimaasta, ja Itä-Pohjolasta pääsi yksikin kaksikko kuitenkin Euroopan-mestaruuden finaaliin, mikä on todella kova juttu. Psykoterapeuttini luonnehtikin minua yltiörehelliseksi. Pohjalainen rehellisyys on ollut enemmän tai vähemmän aina osa minua. Aikuisiällä olen erikseen myös päättänyt sitoutua rehellisyyteen. Poislukien ehkä hätävarjelu, mutta hätävarjelunkaan määrettä ei sovi kohtuuttomasti venyttää merkitsemään mitä tahansa. Lähinnä hengenvaarasta jos olisi kyse, niin sitten mahdollisesti voi joku harmiton valhe olla perusteltu. Enkä tiedä osaisinko silloin uskottavasti edes valehdella, koska en ole hirveän harjaantunut sellaisessa. Pyrin parhaani mukaan olla antamasta lupauksia esimerkiksi aikamääreissä, koska unohdun toisinaan tekemisiini ja saatan sen vuoksi tulla viime tipassa paikalle, tai myöhästyä tarkoittamattani, mikä tuhoaa myöhästyjän itsetuntoa. Tänä päivänä kaikilla on taskussa onneksi supertietokone, joten odottelu ei ole enää yhtä lineaarisesti toisen ajan ryöstöä, kuten entisaikoina. Sitä paitsi juttuni tuppaavat olemaan joskus sen verran omaperäisiä, että jos vielä näiden päälle yrittäisin vedättää porukkaa, eihän minua uskoisi varsinkaan silloin Erkkikään.

Liittyen Ukrainan sotaan, olen valitettavasti sitä mieltä, että lännen tulisi valmistautua neuvottelemaan rajoista. Täysien rajojen penääminen on sikäli vähän epärehellistä idealismia länsipopulistien taholta, ettemme mekään ole esimerkiksi Bushin ja Blairin Irakin-hyökkäyksen osilta olleet nuhteettomia. Eikä tämä sano, että Putin olisi pääsemässä pälkähästä. Vedenvuodatuksen, ecociden ja ydinaseuhan sijaan olisi suotavampaa kuitenkin päästä rehelliseen dialogiin taas. Veikkaisin, että kun myönnämme omatkin vikatikkimme, myös Kremlin usko demokratiaan voisi parantua jollain aikajänteellä. Itä-Pohjolassa vaan ei ole yhtään puoluetta, jolla olisi pelimerkkejä puhua tällaisesta. Vaan uskon olevani historian oikealla puolella tässä asiassa. Vaikka voittajathan ne historiankin kirjoittavat. Asia kun on niin, että. Lainasin Viron väittelyturnauksen aikoihin pakettiautoani antiterroristille, joka soti ISIStäkin vastaan poterosta käsin Irakissa. Palattuani Turkuun oli pakettiauto kadonnut. Antiterroristi soitti kuukautta myöhemmin kysyen: Morooo, ei oo kuulunu ny susta? Ooksä lainannu sun autoas jolleki kaverille, ja se pölli sen hah hah hah? Tuo ei tietenkään riitä poliisille todisteeksi, mutta se riitti itselleni. Välimme menivät, mutta hänen mukaansa Allahilla olisi vielä hyviä juttuja tiedossa minulle. Hän puhdisti karmaa puolta vuotta myöhemmin teilaamalla Itä-Pohjolan ainoaa ISIS-terroristia Bouananea ensin Turun torilla ja myöhemmin vielä käräjäsalissa sanan säilällä. Olin itsekin lähdössä 2022 Ukrainaan, mahdollisesti lääkintämieheksi. Soitin Zelenskyiin julkisesta ohjeesta Helsingin suurlähetystöön kahdesti, mutta kullakin kertaa joku masentuneen kuuloinen virkailija löi luuria korvaan selostettuani asian. Toisaalta hyvä näin, koska tunnen yhden Kiovaan päätyneen asovalaisen ja hän pettyi koko matkaansa, johon kontaktien avulla pääsi. Ei saanut kuin kouluttaa sikäläisiä, yliluutnantti vohki hänen päivärahat ja tyttöystävä jätti narsistin, kun priorisoi Ukrainaa suhteen sijasta. Oli siis vain yhden kesän siellä. Sain silti kotimajoitettua ukrainalaisia viime vuonna, mikä pelasti luultavasti heidän hengen. Jos minulla olisi ollut parisuhde edelleen voimassa, olisin luultavasti tähän päivään saakka ollut kotouttamassa ukrainalaisia hädän keskeltä.