Olenpi ollut lastensadun ruma ankanpoikanen. Tai voisin olla. Minulla on hyviä suunnitelmia. En ole onnistunut myymään visiota siitä, miten asiat voisivat olla kuitenkaan. Naiset eivät ole yleensä uskoneet ja ottaneet todesta. Parisuhde on ollut itselleni edellytys. Eksänikin halusi/toivoi minun lopettavan yrittäjyyden ja johtajuuden, vaikka niissä rooleissa minut alun perin sai. Tarvitsisin vaan kumppanin, joka on vierellä ja haluan pysyä johtamisessa. Vielä kun tässä joskus onnistunkin, niin johan anoppilasta löytyy sitten joku, joka ei tajua hölkäsenpöläystä menosta ja pistää poikki vaikka fasistisen väkisten. Eikä äkkiväärää närsistiksi kyökkidiagnosoivaa epäuskoista kaunotarta. ChatGPT:n mukaan minun tulisi suunnata todennäköiseksi Piilaaksoon. Olen halunnut tukea ainutta kotimaatani vaikka tappiollisestikin sitten. Vaan ei onnistunekaan. Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan ainakaan. Itä-Pohjola on ollut ksenofobisen kansan tyyssija. Eipä tämä mitenkään toivotonta silti ole.
